Novus Ego -hanke

Oma yksilöllinen valmennus kohti Uutta Minää

  • Monipuolista liikuntaa toimintaan osallistujien toiveita kuunnellen (mm. kuntosali, jooga, luonnossa liikkuminen, uusien liikuntalajien kokeileminen)
  • Päihteettömyyden ja rikoksettomuuden tukemista
  • Yhteisöllisyyttä ja vertaistukea
  • Tukea oman polun löytämiseen ja arjenhallintaan

Novus Ego -hanke on suunnattu päihde- tai rikostaustaisille sekä rikoksilla ja päihteillä oireileville nuorille aikuisille. Kyseessä on valmennusmalli, joka perustuu monipuoliseen liikuntaan, yhdessä tekemiseen, vertaistukeen sekä yksilölliseen tukeen. Nuoria aikuisia tuetaan sekä yksilöllisellä että ryhmämuotoisella toiminnalla muutokseen ja vahvistetaan rikoksetonta ja/tai päihteetöntä identiteettiä.

Novus Egon toimintaan kuuluu yhteisen tekemisen lisäksi yksilöllinen tuki. Yksilökeskusteluissa tarjoamme tukea elämäntilanteen, sosiaalisten suhteiden sekä tulevaisuuden tavoitteiden ja toiveiden kartoittamiseen. Toimintaan osallistuvalla nuorella on koko valmennuksen ajan rinnalla kulkeva ohjaaja tukenaan.

Toiminnalla pyritään vahvistamaan nuoren aikuisen hyvinvointia, opiskelu- ja työelämävalmiuksia sekä osallistumista yhteiskuntaan. Onnistumisen kokemukset niin liikunnassa kuin muussakin toiminnassa vahvistavat itsetuntoa, myönteistä minäkuvaa ja pystyvyyden kokemusta.

Hanke toimii vuosina 2022-2024.

Ota yhteyttä:

Elli Mäkiaho, projektipäällikkö
elli.makiaho@rets.fi 
puh. 044 7331 184 

Joona Huuki, projektityöntekijä
joona.huuki@rets.fi
puh. 044 4915 723

Filip Muhonen, vertaisohjaaja
filip.muhonen@rets.fi
puh. 044 4910 763