OMA-hanke

OMA-hanke (2021–2023) on Oikeusministeriön rahoittama väkivaltarikollisuuden vähentämiseen suunnattu hanke, jonka tarkoituksena on on hankkia Rikosseuraamuslaitokselle toimiva ja tehokkaassa käytössä oleva kuntoutusohjelma väkivaltarikosten vähentämiseen.

Hankkeen kohderyhmänä ovat vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneet Rikosseuraamuslaitoksen asiakkaat, joiden uusintarikollisuuden riski arvioidaan korkeaksi.

Kuntoutusohjelmana käytetään yhdysvaltalaisen Jack Bushin alun perin kehittämää CSC, cognitive self change-ohjelmaa. Tämä ohjelma, suomenkieliseltä nimeltään OMA eli omaehtoisen muutoksen ohjelma on ollut jo käytössä Rikosseuraamuslaitoksessa. Ohjelman käytön haasteena on ollut sen pitkä kesto ja ryhmien muodostaminen sekä pysyvyys laitosolosuhteissa. Lisäksi tarvittavat jatkumot siviiliin ovat olleet puutteelliset.

OMA-hankkeessa tämän kuntoutusohjelman toteutusmuotoa muutetaan siten, että mahdollisimman monen vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneen, on mahdollisuus osallistua ohjelmaan vapausrangaistuksen aikana ja sen jälkeen siviilissä, esimerkiksi yhdyskuntaseuraamuksissa ja väkivaltatyöhön erikoistuneiden järjestöjen palveluissa. Ohjelmaa tullaan toteuttamaan nonstop-periaatteella, jolloin ohjelmaa suorittava henkilö voi jatkaa saumattomasti kuntoutuspolkuaan joko toisessa laitoksessa tai siviilissä. Uudessa toteutusmuodossa voidaan huomioida myös entistä paremmin ohjattavan henkilökohtaiset vahvuudet ja tuen tarpeet.

CSC-ohjelman asiantuntijat Jack Bush, Richard J. Parker ja Daryl M. Harris kouluttavat Suomeen 12 kouluttaja/mentoria, jotka järjestävät jatkossa koulutusta Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehille ja sidosryhmien edustajille. Kouluttajakoulutukset toteutetaan keväällä 2022. Syksyllä 2022 tarjotaan koulutusta laajemmin rikosseuraamuslaitoksen henkilökunnalle ja väkivaltailmiön kanssa työskenteleville järjestöjen edustajille.

Hankkeessa ohjelmaa kehitetään siten, että se on toimiva niin laitosolosuhteissa kuin yhdyskuntaseuraamuksissa ja muissa siviilissä suoritettavissa interventioissa.

Hankkeessa työskentelee yksi projektityöntekijä. Projektityöntekijän kanssa tiiviissä yhteistyössä toimii ohjausryhmä, joka koostuu Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehistä ja muista väkivaltatyön ammattilaisista.

Ota yhteyttä

Merja Tukiainen-Porokka
projektityöntekijä
044 493 1891
merja.tukiainen-porokka@rets.fi

Merja Tukiainen-Porokka, projektityöntekijä:

”Minulla on pitkä historia työskentelystä väkivaltarikoksista tuomittujen kanssa. Olen toiminut Rikosseuraamuslaitoksessa ja sitä edeltäneissä Kriminaalihuoltoyhdistyksessä ja Kriminaalihuoltolaitoksessa, tehden kuntouttavaa työtä niin yhdyskuntaseuraamustoimistossa kuin vankilassa. Lisäksi olen kouluttanut Motivoivaa keskustelua ja lähisuhdeväkivallan havainnointia Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehille. Minulla on vahva usko ihmisen kykyyn muuttua ja löytää uudenlaisia tapoja ratkaista vastaantulevia ongelmia. Väkivaltarikoksiin syyllistyneet tarvitsevat oman motivaation lisäksi tukea ja työkaluja, joita väkivaltatyön ammattilaiset voivat tarjota.”