Ehjä perhe -toiminta on jatkossa Lapsi- ja läheistyö

Isoisa tutkii lapsenlapsen kanssa puuta

Kriminaalihuollon tukisäätiön Ehjä perhe -toiminnan nimi on muutettu Lapsi- ja läheistyöksi. Kriminaalihuollon tukisäätiö katsoo, uusi nimi kuvaa paremmin sitä työtä, jota säätiössä perheiden ja läheisten kanssa tällä hetkellä tehdään. Nimenmuutosta on harkittu jo pitkään.

”Meitä on mietityttänyt se, että antaako nimi virheellisen mielikuvan siitä, että työskentely keskittyisi vain ydinperheisiin tai pelkästään vankiin, kumppaneihin ja lapsiin. Asiakkaat ovat saattaneet esimerkiksi kysellä meiltä, voiko parisuhde- tai perheleireille hakea, jos ei esimerkiksi ole yhteisiä biologisia lapsia”, valottaa Lapsi- ja läheistyön vastaava Anastasia Lapintie.

Käytännössä perhesuhteet ovat moninaisia ja muuttuvia. On uusperheitä, eronneita yhteishuoltajia, biologisia tai ei-biologisia lapsia tai vankeja, jolla on lapsia usean henkilön kanssa ilman huoltajuutta. On myös lapsesta vieraantuneita ja suhdetta uudelleen rakentavia, sekä tietysti ydinperheitä.

Kumppanin ja lasten lisäksi Kriminaalihuollon tukisäätiö tarjoaa tukea myös muille läheisille, esimerkiksi sisaruksille, isovanhemmille ja aikuisten vankien vanhemmille.

”Lapsi- ja läheistyö -nimi kuvaa paremmin sitä työtä, jota teemme. Lisäksi se voi helpottaa tuen hakemista niiltä, jotka eivät nyt tunnista kuuluvansa Ehjä perhe -nimisen toiminnan kohderyhmään”, Lapintie sanoo.