Jaettu vanhemmuus vankilassa olevan kanssa

Joskus käy niin, että lapset menettävät erossa toisen vanhempansa. Vanhemmilla saattaa olla keskinäisiä riitoja, joita ei ole helppoa sovitella ja ratkaista.

Tutkimukset osoittavat, että lapsi voi paremmin, kun hän saa säilyttää tiiviin yhteyden molempiin vanhempiinsa.

Jaettu vanhemmuus on mahdollista myös silloin, kun toinen osapuoli on vankilassa.

Lapsen etu – mikä se on?

Lapsi voi hyvin, kun hän on tilanteen tasalla ja tietää, että toinenkin vanhempi on välimatkasta huolimatta mukana hänen elämässään. Lapsen ei ole kuitenkaan pakko tavata vanhempaansa, jos hän ei sitä tahdo.

Hyvä suhde lapsen ja vankilassa olevan aikuisen välillä tarkoittaa, että suhde tukee lapsen hyvinvointia: yhteydenpidon on oltava lapselle hyväksi. Jos kotona oleva vanhempi ei halua tai voi vierailla vankilassa, joku muu aikuinen voi lähteä lapsen mukaan.

On tärkeää, että lapsella on saattajan seurassa turvallinen olo ja saattaja osaa olla lapsen tukena sekä ennen vierailua että sen jälkeen.

On tärkeää, että lapselle mahdollistetaan vankeuden aikana esimerkiksi kirje- ja puhelinyhteys etävanhempaan tai yhteys skypen kautta. Näin lapsi tietää, ettei vanhempi ole hylännyt häntä.

On hyvä, jos lapsi voi erosta huolimatta jatkaa jo alkaneita tapaamisia vankilassa olevan vanhemman kanssa, lapsen niin halutessa.

Miten itse selviydyn erosta ja arjesta?

Pidä huolta omasta jaksamisestasi. Ero on myös aikuiselle yksi elämän kovimmista koettelemuksista.

Hae tarvittaessa apua omaan jaksamiseen tai kasvatuskysymyksiin muualta. Esimerkiksi läheisiltä ystäviltä ja sukulaisilta tai neuvolasta ja muista kotikunnan tukipalveluista.

Pyri huolehtimaan siitä, että lasten elämä jatkuu iänmukaisella tavalla. Lapset tarvitsevat arjen jatkuvuutta. Heidän asioistaan tulee huolehtia, heidän tekemisiään valvoa ja heidän toimiaan rajoittaa kuten ennenkin.

Huolehdi siitä, että suhde lapseen jatkuu läheisenä ja riittävänä eron tuomista muutoksista huolimatta.

Miten huomioin lapseni ja itseni etävanhempana?

Jos olet etävanhempi, älä jää erosta mahdollisesti aiheutuneen vihamielisyyden vangiksi. Ota yhteyttä toiseen vanhempaan selvittääksesi ja varmistaaksesi yhteydenpidon lapseesi.

Todennäköisesti voit aluksi ainakin soittaa lapsellesi säännöllisesti arkisin. Näin turvaat lapsellesi varmuuden siitä, ettet ole kadonnut hänen elämästään.
Hae tarvittaessa apua itsellesi tai lapseen liittyvään yhteydenpitoon vankilan henkilökunnalta (psykologi, erityisohjaaja, rikosseuraamusesimies, sosiaalityöntekijä, pastori).

On tärkeää ymmärtää, mitkä ovat kummankin tärkeät peruslähtökohdat, kipupisteet ja odotukset toista kohtaan vanhempana. Näin annat itse mahdollisuuden jaetulle vanhemmuudelle ja lapsellesi paremmat mahdollisuudet menestyä elämässään.

Tärkeää:

• Muista pitää lupauksesi esimerkiksi soittamisista ja kirjeistä.
• Älä vaadi lasta valitsemaan puolta. Lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaan ja omiin mielipiteisiin.
• Älä hauku tai arvostele toista vanhempaa lapselle.
• Älä riitele lasta koskevista asioista lapsen kuullen.
• Älä urki toisen vanhemman elämää lapsen kautta.
• Älä käytä lasta viestin viejänä, vaan etsi muut kanavat sopia lasta koskevat tai muut asiat teidän vanhempien välillä.
• Älä viestitä lapselle, ettet pidä siitä, että hän tapaa toista vanhempaansa, ajattelee tätä tai pitää muuten yhteyttä.

Erotilanteeseen on saatavilla maksutonta tukea ja tietoa. Palveluita tarjoavat järjestöt, kunnat, yhdistykset, seurakunnat ja yksityiset palveluntuottajat. Tästä palveluhakuun https://apuaeroon.fi/palveluhaku/

Ensi-ja turvakotien liiton eroauttaminen tarjoaa monenlaista tukea erotilanteessa.

Lue lisää lapsen oikeuksien sopimuksesta 

Apua ja tukea tarvitessasi voit olla yhteydessä myös Kriminaalihuollon tukisäätiön Lapsi- ja läheistyöhön tai Asiamiestoimintaan.

Tapaamiskäytännöt ja yhteydenpito vankilassa
Vanhemmuuden hoitaminen vankilassa
Lapselle kertominen vankeuden aikana