Anna 15 v.

”Kun mentiin mummin kanssa kotiin, niin ovi oli raollaan. Me olitiin sillee, et mitä tapahtuu. Siellä oli ne poliisit etsimässä jotain. Satoi kaatamalla. Poliisit heitti meidät mummin luo. En silloin tiennyt, mitä oli tapahtunut. Ne vissiin sano että, iskä on viety jonnekin poliisille. Muistan, kuinka mä itkin, kun laitoin kamoja laukkuun.”

”Vähän ihmettelin, olin aina ihmetellyt, mitä isä oli tehnyt. En tuntenut, tai joo kyllä vähän tunsin, vihaa. Siksi, että iskä oli luvannut ettei enää menisi vankilaan. Mutta eihän se ollut mikään uusi juttu. Se ei ollut mitään niin kauhean kauheata, mutta ei se nyt ollut kauhean kivaa. Tässä nyt vielä odotellaan!”

”En haluaisi vaihtaa mun vanhempia kehenkään. Mutta tietty jos olisin syntynyt sellaisille vanhemmille, jotka eivät olisi vankilassa ja joilla ei olisi alkoholiongelmia, niin voisihan se olla mukavampaa. Olen kateellinen sellaisille kavereille, joilla on kaikki hyvin, ja jotka ovat hyviä vaikkapa ratsastuksessa ja niillä on vanhemmat kotona. Mut en mä tiedä. Kyllä oon ihan okei näinkin.” 

15-vuotias Anna on elänyt ilman isää lähes koko elämänsä. Isän on määrä vapautua noin vuoden kuluttua. Anna asuu odottaa, että pääsee taas asumaan isän kanssa. Anna joutui muuttamaan pienenä mummille, koska äidillä on alkoholiongelma. Anna on kärsinyt masennuksesta. Nyt hän haaveilee vaihto-oppilasvuodesta.

”Joo muistan tosi hyvin kun iskä pidätettiin nyt viimeksi. Olin nelosella, siis jotain kymmenen. Olin mennyt mummille koulun jälkeen ja oli tarkoitus, että mun iskä tulis hakeen mut sieltä. Kun sitä ei kuulunut eikä saatu kiinni, niin me mentiin mummin kanssa hakemaan mun koulukirjat, niin että voisin seuraavana päivänä mennä mummilta kouluun.”

”Kun mentiin mummin kanssa kotiin, niin ovi oli raollaan. Me oltiin sillee, et mitä tapahtuu. Siellä oli ne poliisit etsimässä jotain. Satoi kaatamalla. Poliisit heitti meidät mummin luo. En silloin tiennyt, mitä oli tapahtunut. Ne vissiin sano että, iskä on viety jonnekin poliisille. Muistan, kuinka mä itkin, kun laitoin kamoja laukkuun.”

”Sitten kai jossain vaiheessa joku sanoi, että iskä on vankilassa. Mummi varmaan kertoi.  En ihan muista, mutta voin kuvitella, että se oli vähän outoa. Olin juuri tottunut asumaan isän kanssa. Olin sitä ennen asunut mummin kanssa eli se ei ollut mitään uutta. Oli vähän sellainen taas täällä –fiilis.”

”Vähän ihmettelin, olin aina ihmetellyt, mitä mun isä oli tehnyt.  En tuntenut, tai joo kyllä vähän tunsin vihaa. Siksi, että iskä oli luvannut ettei enää menisi vankilaan. Mutta eihän se ollut mikään uusi juttu. Se ei ollut mitään niin kauhean kauheata, mutta ei se nyt ollut kauhean kivaa. Tässä nyt vielä odotellaan!”

”Mun äiti myös kertoi isän vankilaan joutumisesta vähän enemmän. Äiti ja iskä eivät tule tosi, tosi hyvin toimeen. Äiti aina vähän dissaa isää. Äiti tekee vitsejä siitä, että iskä on vankilassa. Kyllä mä ymmärrän sen. ”

”Just kun äidillä on se alkoholiongelma. Ties kun mä oon sanonut äidille monta kertaa, että miksi sä juot, miksi oot kännissä. Se ottaa aina mun iskän esille ja sanoo, että se käyttää huumeita. Mutta se ei ole totta. Se on vaan kuljettanut huumeita. Mutta myös niin se myös vähän selvisi, että mun iskä on käsitellyt huumeita. Mutta en ihan tiennyt, mistä äiti puhui, koska en tiennyt koko stooria. Mut olin ihan varma että mun iskä ei ole itse käyttänyt huumeita.”

”Isä ei ole ainaakaan mun nähden ollu kännissä tai aineissa. Mut äiti aina syyttää sitä ja se on sanonut, että ennen kuin mä synnyin isä käytti tai oli semmoinen.”

Isästä

”Isä vapautuu about vuoden päästä. Tuomio oli kai kuusi vuotta. Se on kolmas tuomio. Ennen tätä oli kolme vuotta. Kun olin ihan vauva, niin iskä oli kaksi vuotta eli suurimman osan aikaa mun elämästä iskä on ollut vankilassa.”

”Ennen kuin iskä joutui vankilaan kolmannen kerran asuin iskän luona. Ehkä se oli vapaalla alle vuoden. Muistan, että iskä oli vapaana, kun oli kesäloma. Käytiin uimassa. Iskällä oli aika paljon työjuttuja. Mun piti vaan istua autossa ja odottaa kun se juoruilee jonkun kanssa. En muista, että me mitään kovin erikoista oltaisiin tehty.”

”Mun iskä on aina sellainen terveellinen. Syötiin ja käytiin lenkillä. Iskä teki jotain terveellistä ruokaa. En halunnut syödä sitä vaikka mulla oli tosi nälkä. Se oli jotain perunahommaa ja punajuurikanakeittoa.”

”Sitten mun isä osti mulle verkkarit, joissa ei ollut kuminauhaa lahkeessa. Vihasin ja vihaan vieläkin sellaisia. Sanoin, että en halua noita. Isä sanoi, että se ostaa ne, koska se on mun isä ja se saa päättää, mitä mä puen. Yhtenä päivänä se pakotti laittaa ne kouluun ja mä yritin kinata sen kaa niin kauan, että en laita niitä. Mut iskä voitti. Sitten olin tosi paljon myöhässä koulusta, kun olin kinannut isän kaa. Käytin niitä verkkareita vaan sen päivän.”

”Mun iskä ei ole sillee ankara, mutta sillä on sen omat prioriteetit. Jos vaikka jättää omia roiniaan yleiseen tilaan, vaikka keittiöön, se heittää ne pois. Niiden pitää olla omassa huoneessa ja ne pitää olla siististi. Ja kaikkee tollaista. Ei saa syödä karkkia, jos ei ole karkkipäivä. Niin sillain iskä on vähän pommi. Mutta kyllä mä mieluummin asuin isän kaa kuin mummin kaa.”

”Kyllä me tehtiin kaikkea kivaakin. Ei se mikään natsi ole. Kivaa oli, kun me remontoitiin meidän asunto ja käytiin ostamassa laminaatit. Sain olla mukana valitsemassa. Käytiin kirppikseltä ostamassa hyllyjä. ”

”Sitten me pelattiin wiitä keskellä yötä. Me nyrkkeiltiin wiissä ja jäätiin koukkuun siihen. Kello oli jotain 12 ja me vaan pelattiin. Halusin aina nukkua iskän vieressä. Yhtenä iltana sanoin, että en saa unta, koska olen sikapirteä. Iskä kiusasi mua koska mä sanoin sika ja sehän on porsas. Se kiusasi mua sillee huumorilla. Kyllä iskä on ihan kiva vaikka se luulee tietävänsä kaiken ja on aina oikeassa. Mutta se on hauska.”

”Sit kun iskä pääsee vankilasta me muutetaan serkun asuntoon ja asutaan siinä siihen asti kun iskä on saanut raha-asiat kuntoon. Sitten me asutaan kahdestaan.”

”Vihaan urheilua, en todellakaan mennyt mielelläni lenkille iskän kaa. Nytkin iskä pakottaa mua keskiviikkoisin menemään lenkille. Se haluaa, että juoksen. Meidän oli pakko sopia jotkut päivät. Viime viikolla en muistanut. Iskä sanoi, että mä olen hyvä keksimään tekosyitä tai tai hyviä tekosyitä. Sanoin, että mä unohdin koska tein läksyjä ja harjoittelin koreaa. Iskä sano, että mä oon hyvä sanomaan juttuja, koska mä olin koneella ja chattasin. Me puhutaan iskän kanssa puhelimessa melkein joka päivä.”

”Lenkin pituus nousee joka viikko minuutilla ja nyt mulla on 10 minsaa. Mulla on huono kunto. Ennen mun piti tehdä lihaskuntoa kaksi kertaa viikossa. Isän ex-tyttöystävällä, ne eros tässä ihan vähän aikaa sitten, niin meillä oli hevonen. Sen takia mun piti tehdä lihaskuntoa, että pystyisin ratsastamaan ja olisin parempi. Iskä pakotti mut tekeen ne lihaskunnot.”

”En ole koskaan oikein ymmärtänyt, mikä mun iskän ammatti on. Se tekee niin montaa eri juttua. Tai se on vaan ollut siellä vankilassa niin paljon, että ei sillä ole oikein ammattia.”

”Kun se oli vapaana sen jakson, niin se tapas aina monia ihmisiä. Mun piti odottaa  autossa. Se oli tylsää.  En oo varma mitä se teki.”

Asumisesta

Anna asui mummilla isän jouduttua uudestaan vankilaan.

”Asuin mummilla tosi kauan. Olen vähän väsynyt mummiin. Kaikki varmaan vähän väsyy vanhempiinsa, mutta se oli vähän eri asia. Mummi on jotain 70.”

”Muutin äsken serkulle, asutaan nyt samassa asunnossa, jossa me iskän kanssa ollaan asuttu. Ainoo että pitää ilmoittaa sossulle, että muutin mun serkun kaa. Ne ei oikein tykkää siitä ideasta vaikka olin sanonut, että haluaisin muuttaa sinne. Kysyttiin kaikilta, onko okei. Seuraavassa palaverissa sossujen kanssa me sanotaan, että olen muuttamassa.”

”En ole jaksanut mennä kaikkiin niihin sossupalavereihin, ei niitä NIIN usein ole, mutta ihan riittävästi. Sossujen ajattelutapa on vähän erilainen kuin meidän. En osaa oikein selittää. Kun mun iskä sano, että piti mun muuttamista huonona, koska se on vankilassa eikä voi määrätä mun asioita. Vaikka itse sanoin, että haluan muuttaa serkun kanssa. Äiti ei tykännyt siitä. Siitä tuli kauhea soppa. Isä ei pääse aina vankilasta palavereihin.”

”Mummo tuntee, että se on sen syy että, mä lähden. Mutta eihän se ole niin. Enkä olisi muuttanut, jollei mummo olisi ollut mukana siinä. Järjestettiin se sillain, että se oli oikei kaikille. Mummi on isän äiti.”

”Mun mummi on aika itsepäinen. Iskä aina sano, että se pitäisi ottaa sillain, että antaisi mennä. Mutta kun en pysty. Ja sitten kun tulee jotain kinaa tai jotain että mun pitäisi joustaa, niin se oli vähän rankkaa. Sitten jatkui muistuttelu kaikesta. En oikein jaksaisi asua mummin luona. Mummi on mummi ja koti on koti.”

”Ei ollut mummin kanssa riitaa kotiintuloajoista ja sellaisesta, koska en ole ollut kauheasti missään. Mutta jos mä olin jossain, niin puoli seitsemältä se alkoi soittelemaan, missä oon.”

”Ei se ole mikään tietty asia. Se koko juttu, että se on mun mummi. En ole ihan pienestä asunut mummin kanssa. Mutta muistan ainakin, kun mummi vei mut kouluun, ykkösellä tai kakkosella. Olin asunut äidin luona ennen kuin sossu tuli kuvaan.”

”Serkku on kolmikymppinen ja sillä on kaksi vuotias tyttö. Leikin sen kanssa ja se on mulle vähän kuin pikkusisko.”

”Serkku on kokki ja hoitaa kotona ruuanlaiton. Torstaina on siivouspäivä. Jaetaan ne työt. Joskus autan ruuanlaitossa. Mutta kyllä mä mieluummin jätän serkulle sen homman. Serkkuhan ei ole mikään rikas. Se tekee aina aika paljon ruokaa kerralla ja panee pakastimeen. Sieltä ne syödään sitten myöhemmin.”

”Mummi antaa mun tilille lapsilisän. Maksan sillä puhelinlaskun ja jos tarvitsen jotain vaatteita maksan sillä. Mutta muuten tuet pitäisi tästä eteenpäin mennä mun serkulle.”

Äidistä

”Äiti auttoi eilen kuskaan, kun vein kamoja serkulle. Tänään äiti oli tosi kännissä, kun soitin sille. En ole enää huolissani. Ennen pelkäsin, että koska se taas alkaa juomaan. Tai että alkas taas sillain, et se olisi joka päivä kännissä.”

”Ei mulla ole pelkoa, että äiti sattuttaisi itsensä tai jotain. Ei sille nyt mitään tapahdu. Soitellaan joka päivä. Yleensä kun mä sanon, et se on kännissä, se ei myönnä vaan yrittää keksiä tekosyitä et ei ole muka kännissä. Viimeksi sanoin sille, että se on ihan turhaa keksiä tekosyitä, koska se on vaan pahempi kun sä valehtelet, koska mä tiedän kuitenkin että se on kännissä. Äiti on kännissä enemmän aggressiivinen. Jos sille sanoo jotain, se suuttuu ja panee luurin kiinni. Ei äiti ole joka päivä kännissä.”

”Nykyäänkin äiti on sillee, että jos mä kysyn ooksä juonut , niin se sanoo ensin ei. Joka kerta sanon sille, että äiti tarvi valehdella. Huomaan heti, kun äiti on ottanut vaikka vain vähän. Sanon, että se on parempi että sä kerrot kun että sä valehtelet.”

”En oikeastaan enää vietä viikonloppuja tai päiviä äidin luona. Mutta kun meen mun isoäidille, niin silloin äiti tulee sinne. Mutta se ei tule mummun luokse ,kun se on kännissä. Silloin se keksii aina jonkun tekosyyn, että päätä särkee, sillä on migreeni tai jotain muuta.”

”Ei me mummun kanssa olla niin puhuttu siitä, mutta eihän se siitä tykkää että äiti juo.”

”Loppukesästä äidillä oli ainakin parempi vaihe. Kun sen koira piti lopettaa, äiti oli surullinen ja joi, mut kun mun täti eli sen sisko kuoli loppukesästä niin silloin se ei alkanut juomaan. Se oli hyvä. Se oli kumminkin isompi juttu kuin se koira.”

”Isä ei ole ainakaan mun nähden ollu kännissä tai aineissa. Mut äiti aina syyttää sitä ja se on sanonut, että ennen kuin mä synnyin isä käytti tai oli semmoinen.”

”En tiedä onko mun vanhemmat opiskelleet. Mutta kyllä äiti on ainakin käynyt lukion, se oli kunnon kympin oppilas. Mun iskästä en oikeasti tiedä. Sillä ei kai ollut kai mikään tosi hyvä keskiarvo.”

”Äiti on töissä. Kai se kännäilee kun sillä on vapaapäiviä kun se on tehnyt enemmän töitä. Sillä on myös niitä mentaalisia häiriöitä. Sillä on ongelmia ihmisten kanssa. Melkein kaikista sossutantoista äiti sanoo aina jotain pahaa. Otan se kyllä ihan huumorilla.”

”En muista, minkälaista oli asua äidin kanssa. Sen muistan vain, että ennen kuin tehtiin se ilmoitus sossulle tai lastensuojelulle niin asuin sen ja sen miesystävän kanssa. Olin kai ekalla tai eskarissa kun mun äiti oli kännissä ja se oli pyytänyt mun isän puoleisen tädin sinne. Täti oli tehnyt sen ilmoituksen ja kai se oli niin, että mun piti muuttaa mummille. Nyt äiti ja täti eivät enää ole kauhean sovussa. Ennen ne oli. En muista erityisiä päiviä tai hetkiä mut kyllä oletan, että se oli kännissä.”

Muista perhesuhteista

”Mulla on puolisisko. Me ei olla asuttu yhdessä. Näen sitä tosi harvoin. Puolisisko asui pitkään ulkomailla, nyt se on Suomessa. Se on sanonut, että haluaisi pitää muhun paremmin yhteyttä. Sisko on jotain parikymmentä.”

”Iskä ja sen ex-tyttöystävä olivat pitkään yhdessä. En muistakaan ajanjaksoa, että ne eivät olisi olleet yhdessä. Ne kai tapas kun olin tosi pieni. Tyttöystävällä oli mun ikäinen poika. Silloin alussa kun iskä pääsi vankilasta, ne asu yhdessä meillä. Mutta sitten niille kai tuli jotain, että ne ei halunnut asua yhdessä. En vieläkään usko, että ne olisivat eronneet. Tuntuu tosi oudolta. Ex-tyttöystävä oli tosi kylmä mun mielestä. Olen tavallaan helpottunut. Mutta en nyt kuitenkaan toivo, että ne olisivat eronneet. Just kun meillä oli hevonen, musta tuntui, että tein aina väärin. Se haukkui mua. Kyllä mä ymmärrän, että se halusi auttaa. Mutta se vaan ilmasi sen niin että olin tehnyt jotain väärin. Siksi en tykännyt enää käydä siellä tallilla.

Vankilasta

”Kävin iskän ex-tyttöystävän kaa tapaamaan mu isää vankilassa, mut nyt mä en pääse sinne kun ne on eronnut. Meillä ei ole autoa.”

”Nyt mun iskä yrittää päästä sossutapaamiseen, niin me tavattaisiin samalla. Olen nähnyt iskän joskus kaksi kuukautta sitten. Ennen iskä oli samassa kaupungissa vankilassa. Mutta iskä siirrettiin toiseen kaupunkiin tänä vuonna. Sinne pääse sinne junalla, mut mun iskä sano, että se tuntee mut ja siitä tulisi liian rankkaa mennä julkisilla.”

”Yllätyin tosi paljon, kun mun äiti kävi siellä. Nehän ei ole mitään parhaita kavereita iskän kaa. Olin ihan shokissa. Ne halusivat keskustella mun muutosta. Sen takia äiti kävi siellä, mut sillee. Jos mun äiti jaksais heittää mut sinne vankilaan, sillä on auto. Ja jos se jaksaa oottaa siellä kolme tuntia.”

”Iskä soittaa aika usein. Ei mulla nyt ole mitenkään enemmän ikävä ole kun mitä mulla on ollut. Toivoisin että iskä olis kotona. Onneksi iskä on siellä enää vuoden.”

”Ennen kun iskä oli samassa kaupungissa vankilassa päsin sinne joskus aamulla kun mulla oli kympin aamu. Ne järjesti jotain erityislupia. Sain ottaa mun koulukirjat ja kamat sinne tapaamisjuttuun. Tehtiin siellä iskän kaa läksyjä. Oltiin perhetapaamistilassa.”

”Sunnuntaisin oli vierailupäivä, mutta en tykännyt niistä enkä oikein koskaan käynyt niissä. En tykkää pleksitapaamisista. En tykkää niistä puhelinjutuista, kun ajattelee, kuinka monella on ollut se sama puhelin kädessä, yök. Muutenkin se tuntuu tosi oudolle, että ovat puhelimessa.”

Ei kai vankila mikään kiva paikka ole. Mutta aina kun joku ihmettelee, että käyn vankilassa, sanon, että ei mua pelota, ainakaan enää.”

”Äiti on sanonut, että se kävi mun kaa vankilassa, kun mä olin vauva. Olen pienestä asti ollut siellä.”

”Vankilan henkilökunnasta jotkut ovat tosi rudeja, törkeitä. Ne luulevat, että ne on enemmän kuin ne on. Ne ovat ylimielisiä ja niillä on tyly ilme. Kyllä sen huomaa. Mutta kyllä jotkut ovat mukaviakin. Sanovat ole hyvä ja sellaisisia pikkujuttuja.”

”Mut mun iskähän tuntee ne paremmin. Se aina kertoo niistä vartijoista. Kun se puhu sen tyttöystävän kanssa niistä, me kuultiin, että jotkut oli ihan törkeitä ja sillee vankeja kohtaan ja kaikkea. Muutamia oli, jotka oli ihan kivoja.”

”Vankilassa, jossa iskä on nyt, on kivaa se, että tapaamishuoneessa on ikkuna ja siellä on uusia Ikean huonekaluja. Siellä on vähän kodikkaampaa, mutta mattoja siellä ei ollut.”

”Perhetapaamisissa oli mukana myös iskän ex-tyttöystävä ja sen poika. Jos on pelejä niin se on hyvä. Mutta mun isähän on kunnon jumppaajatyyppi. Se keksi aina meille sellaisia juttuja, että pystyttekö tekemään 200 kyykkyä. Mä kerran pystyin ja sain siitä satasen.”

”Yleensä perhetapaamisilat ovat sellaisia että olen ollut niissä aikaisemmin ja olen tottunut niihin.”

”Välillä oon ollut aamulla et en jaksaisi mennä iskää tapaamaan, mut joo.”

Koulusta

Anna on ysillä. Hän suunnittelee jatkavansa lukioon. Häntä kiinnostaa kuvaamataito.

”Sanotaan että olen hyvä piirtämään. Jos saan inspiraation, piirrän kotona. Mutta en ala heti piirtämään kun tulen kotiin.”

”Mun todistus ei ole mikään parhain. Kunhan pääsen johonkin kouluun, se riittää. Olen sitä mieltä, että on tärkeämpiäkin asioita kuin koulu. Esimerkiksi elämä.”

”En ole varma, olenko kaivannut vanhempia auttamaan koulujutuissa. Olen aika laiska tekemään läksyjä. Sitten jos en tajuu, niin yleensä sanon opettajalle. Mut jos mulla olisi iskä kotona, se haluasi, että teen kaikki tosi hyvin. Sitten läksyihin menisi monta tuntia kun se yrittäisi selittää sitä juttua. Olen tähän saakka saanut tehtyä itsekin läksyni.  Ei kukaan ole koskaan periaatteessa auttanut mua. Mummikin on niin vanha, että se on välillä niin, et se ei ymmärrä mitään. Silloin kun pääsin tapaan iskää ennen koulua vankilaan, niin tehtiin yhdessä läksyjä. Vaikka iskä on vähän tiukka se sanoo, että pidä taukoja, mun ei tarvitse harjoitella koko päivää.”

”Mun luokanvalvoja ja kemian opettaja tietävät, että iskä on vankilassa. Jossain vaiheessa olin todella masentunut, olin todella epäaktiivinen tunnilla ja tosi väsynyt. Kemian ope kysyi, onko jotain vialla. Kerroin kaiken iskästä ja muusta. Se sanoi, että jos mä oon joskus jatkossakin silleen niin se ymmärtää, minkä takia.”

”Kyllä mä pystyn tekemään kaikkea. Mutta koulutapaamiset ja kun tulee lukioasiat, niin välillä harmittaa, kun ei ole ketään kenen kanssa mennä sellaisiin. Mutta kyllä ne jotenkin hoituu.”

Kavereista ja harrastuksista

”En ole mikään koulun suosituin eli ei mulla ole kauhean montaa hyvää kaveria. Mutta on kaksi sellaista tärkeää, yksi asuu lähellä, toinen on samalla luokalla.”

”Aika monet tietävät, että mun isä on vankilassa. En tiedä, onko se hyvä asia, että olen kertonut niin monille. En häpeä sitä. Musta tuntuu, että kaikki säälii mua mun elämäntilanteesta, mutta ei se mitään. Musta tuntuu, että jos mun elänmäntilanteeni ei olis tällainen, en saisi yhtä paljon huomiota.”

”On myös niin, että muille isän vankilassa olo on isompi pommi kuin mulle. Mulle se on ihan ok, koska olen tottunut siihen.”

”Pakkohan isän on jotakin ollut tehdä, kun se on siellä vankilassa. Sanon usein niille, jotka hämmästelevät, sitä että isä on vankilassa niin, että kaikki tekee virheitä. Mutta mun isä on tehnyt vaan vähän isomman virheen. Jos joku rupeaa pelkäämään mun isää, niin sanon, että ei se mitenkään väkivaltainen tai mitään. Yleensä sanon niin, mutta jos se on niille ongelma, niin olkoot.”

”Mun hyvä kaveri ja sen vanhemmat ovat välillä olleet vähän niin, että uskaltaako ne päästää tätä mun kaveria mun isän lähelle. Iskä pääsi mun rippijuhliin ja kaverin vanhemmat tapasivat iskän. Enää ne eivät ole sillee. Mun iskäkin aina sanoo että, jos joku ajattelee niin, niin niille pitää vaan todistaa että se ei ole niin.”

”Mun yks toinen kaveri tarhasta asti sekin on tiennyt että mun isä on vankilassa ja niin pois päin. Se oli meillä yötä ja se oli ihan okei. En usko, että se pelkäsi.”

”En mä oikein jaksa mennä ikinä minnekään. En tarvii kovin paljon rahaa. Jos me mennään vaikka kaverin kanssa uimaan, se maksaa 3,50. Ei me tehdä sellaista, johon jommallakummalla ei ole varaa. Jos ajattelee sellaisia, joilla on hienoja vaatteita, niin pakkohan niillä on olla rahaa.”

”Ratsastan kerran viikossa. On ollut jalkapalloa ja kaikkea. Mutta en mä nykyisin säännöllisesti muuta harrasta kuin ratsastusta. Isoskoulutukseen menin, mutta en ole vielä varma, haluanko isoseksi.”

Masennuksesta

”Kun isä joutui vankilaan, mulla ei oltu diagnosoitu masennusta. Se oli vasta sitten joskus seiskalla. Seiskalla olin ihan masentunut. Mun piti käydä jossain paikassa ja sit ne teki testin. Ne kysyi ne hiton paksut paperilappuset, näenkö näkyjä ja tommoista. Sitten ne diagnosoi sen. Minulla oli keskivaikea masennus.”

”Pääsin terapiaan, mutta en halunnut enää mennä sinne. Tuntui että siitä ei ollut mitään apua. Se oli vaan ajanhukkaa. Jotenkin mulla on aina paljon tekemistä vaikka mulla ei ookaan paljon tekemistä. Ja jos mulla ei oo tekemistä, niin haluun vaan olla. Tuntui, että en jaksanut käydä siellä. Terapia vei niin paljon aikaa ja piti matkustaa edestakas. Ne sanoivat, että terapia voidaan lopettaa. Mutta jos jos tarvitsisin sitä myöhemmin, niin olisin etuasemassa päästä sinne, koska olen ennenkin käynyt siellä. Näin me sovittiin, mun iskä ja äitikin olivat mukana silloin.”

”En oikein muista, kuinka masennus alun perin ilmeni. Arvailen, että kun en halunnut mennä tapamaan sosiaalityöntekijöitä, niin ne pani mut sinne, jossa ne tutki onko mulla masennusta. Jotkut ajatteli, että mun masennus oli pelkästään mun äidin ja iskän juttuja. Varmaan olisi helpottanut, jos mun äiti olisi ollut okei ja mun iskä olisi ollut kotona. Mutta enemmän se oli, että vihasin itseäni. Edelleen tuntuu, että mä voisin olla parempi. Mutta silloin mä en halunnut elää, ajattelin, että jos jäisin nyt auton alle, niin so what. Se oli mulle ihan sama. Joskus kun mä suutuin mummille, kohdistin vihan itseeni.”

”Ei nytkään ole sillain, et mä rakastaisin itseäni. Mutta en enää vaan ajattele sitä. Aika usein kysyn kaveriltani, mun vaatteista, onko ne hyvin ja näytänkö ihan tyhmälle. Olen epävarma. Esim. mun paras kaveri usein dissaa mua, ei sillai et se kiusais mua, mut huumorilla. Jos se sanoo jotain, et näyttät hassulta, niin sanon aina että näytän täydelliseltä.”

”Kasilla olin iloisempi, mutta olin silloin vielä masentunut. Syön lääkkeitä enkä tunne itseäni yhtään masentuneeksi. Nyt otan puolet pienemmän annoksen lääkettä kuin aikaisemmin. Jos olen unohtanut ottaa lääkkeen, tunnen oloni enemmän sillee epävarmalta. Mutta kyllä yleensä muistan ottaa sen.”

Tulevaisuudesta

Anna haaveilee vaihto-oppilasvuodesta Koreassa. Hän kuunteli korealaista musiikkia ja innostui sitten maasta, kielestä ja kulttuurista.

”Osaan lukea ja kirjoittaa aakkoset sekä ymmärrän puhetta. Sain lahjakortin kirjakauppaan ja ostin kirjat korean kielestä.”

”Minua kiehtoo maan kultuuri, siellä on vanhaa ja uutta. Ruoka näyttää tosi hyvältä. Olen ajatellut maistaa korealaista ruokaa.”

”Kerään rahaa vaihto-oppilasvuoteen Koreassa. Olen ajatellut alkaa tehdä ripsien pidennyksiä. Niistä saa hyvin rahaa. Ja toivon lahjoiksi rahaa.”

Annan isä ei suhtaudu kovin suopeasti ajatukseen vaihto-oppilasvuodesta.

”Iskä sanoi, että se ei halua odottaa mua kun mä olen vaihto-oppilaana. Sanon isälle, että joo mut mä olen joutunut odottamaan sua kun sä oot vankilassa. Olen odottanut sua koko elämäni. Se yksi vuosi ei siinä ole paljon.”

”Haluisin muutenkin mennä ulkomaille näkemään, mitä siellä on tarjolla. Just kun iskä aina sanoo, että mee sitten kun koulut on hoidettu. Haluaisin mennä sillee ajoissa, että ehdin miettiä, mitä teen. En haluaisi asua Suomessa. Suomi on vähän tällainen juntti maa. On täällä hyviäkin puolia, mutta tämä on jotenkin masentava välillä. En ole kauheesti ollut ulkomailla. Pisin on varmaan Kanariansaaret ja Kreikka. Kanariansaarilla olin äidin ja mummin kaa. Kreikassa oli aika paljon serkkuja ja taisin täyttää kahdeksan siellä.”

”Haluaisin Korean lisäksi käydä Amerikassa Kanadassa ja kaikkialla.”

”En tiedä, haluanko lapsia. En osaa sanoa…en mä haluaisi elää koko elämääni yksin. Mutta jos pitäisi elää yksin, niin sitten hankkisin koiran. Välillä olen ajatellut, että haluaisin sellaisen pelastetun, niitä tulee koko ajan enemmän, tai sitten sekarotuisen. En haluaisi olla mukana siinä, kun niitä koiria jalostetaan sairaammiksi.”

Vanhemmista ja muusta

Kun Anna pääsi kesällä ripille, isä sai osallistua kirkkotilaisuuteen.

”Isä pääsi rippijuhliin. Sillä oli vartijat mukana, mutta ne vartijat eivät tulleet kirkkoon. Ne olivat jossain siellä odottamassa. Meillä oli kekkerit sen jälkeen mutta iskä ei enää päässyt sinne. Ensin iskän piti päästä mutta sitten ne vaan kiristi koko ajan sitä loma-aikaa. Lopulta se pääsi vaan kirkkoon. Mutta pääsihän kumminkin kirkkoon. Juhlat olivat mummin kellarissa, se on semmoinen juhlatila. Ei siellä ollut paljoa ihmisiä. Lähisukulaisia lähinnä. Sain lahjaksi rahaa ja ostin Iphonen. Nyt kun mietin, olisin voinut säästää lahjarahat vaihto-opilasvuoteen. Mutta silloin en ollut vielä ajatellut sitä. Kyllä se rahoitus hoituu jotenkin.”

”En oo vihanen mun vanhemmille. En ole äidille vihainen siitä että se juo. Ajattelen vaan, kuinka turhaa se on, elämän haaskaamista. Isälle olen vähän vihainen siitä, että se ei ole läsnä jokapäiväisissä asioissa. En ole sillain vihainen, että huutaisin ja raivoisin niille et miksi oot joutunut vankilaan, mutta kaipaan sellaisia pikkujuttuja. Esimerkiksi sitä, että isä tulisi hakemaan mua koulusta. Aika monet monet mun kavereista asuu niiden vanhempien kaa, ja sillee, sitä mä tarkoitin. Kun joku tulee kylään, toivoisin, että mun isä olisi kotona, koska mun isä on hauska. Kaikkia tuollaisia perusjuttuja. En osaa sanoa muuta.”

”En haluaisi vaihtaa mun vanhempia kehenkään. Mutta tietty jos olisin syntynyt sellaisille vanhemmille, jotka eivät olisi vankilassa ja joilla ei olisi alkoholiongelmia, niin voisihan se olla mukavampaa. Olen kateellinen sellaisille kavereille, joilla on kaikki hyvin, ja jotka ovat hyviä vaikkapa ratsastuksessa ja niillä on vanhemmat kotona. Mut en mä tiedä. Kyllä oon ihan okei näinkin.”

Joulusta ja muusta

Annalla on alkanut joululoma. Mitään erikoista hän ei ole suunnitellut. Joulun Anna viettää serkkunsa luona.  Palaverissa sosiaalivirastossa oli sovittu, että Anna saa asua serkkunsa kanssa. Siitä Anna on tyytyväinen. Isäkin oli ollut tapaamisessa, samoin mummi, serkku, äiti ja sosiaaliviranomaiset.

Isää Anna näki hiljattain, kun isä pääsi lomalle yhdeksi lauantaiksi. Anna ja isä osallistuivat Kritsin joulujuhlaan. Seuraavaksi Anna uskoo näkevänsä isän tammikuussa. Hän ei ole menossa katsomaan isää vankilaan joululomalla.

Joulutodistus oli Annan mukaan ihan ok. Kuvaamataidon numero tosin laski kympistä ysiin.

”Kun mä olin ollut niin laiska. Mutta kai keskiarvo ainakin nyt on sellainen, että sillä voisi päästä lukioon”, Anna pohtii.

Haastattelu: Susanna Särkkä