Kotikunnan vaihtaminen vankeusaikana

Henkilön kotikunta on se kunta, jossa hän asuu.

Asunnottoman kotikunta on se kunta, jota hän pitää kotikuntana ja johon hänellä on eniten yhteyksiä esimerkiksi työn tai perheen kautta. Jos henkilöllä on monta asuntoa, kotikunta on se, johon hänellä on eniten yhteyksiä.

Vanki voi vaihtaa kotikunnan vain tietyissä tilanteissa

Vankilassa olon aikana kotikuntaa ei saa yleensä vaihtaa. Henkilön kotikunta ei muutu, jos hän on vankilassa muussa kunnassa kuin kotikunnassaan.

Vangin kotikunta voi vaihtua vain näissä tilanteissa:

  • Vangin perhe muuttaa toiselle paikkakunnalle. Silloin myös vangin kotikunta vaihtuu.
  • Vanki siirtyy toisen paikkakunnan vankilaan opiskelun takia. Opiskelupaikka sijaitsee vankilan ulkopuolella ja opiskelu kestää yli vuoden.
  • Koevapaudessa oleva vanki muuttaa toiselle paikkakunnalle. Muuton tärkein syy on perhesuhteet, työ, toimeentulo tai opiskelu. Asuminen toisella paikkakunnalla on tarkoitettu pysyväksi.

Miten kotikunnan muutoksen voi perua?

Vankeuden aikana ei kannata vaihtaa kotikuntaa ilman hyväksyttävää syytä. Katso aiempana oleva luettelo tilanteista, joissa vangin kotikunta voi vaihtua.

Joskus vanki vaihtaa kotikuntaa vankeuden aikana ilman hyväksyttävää syytä. Silloin kotikunnan vaihtaminen voi johtaa ongelmiin palvelujen saamisessa. Kun vanki vapautuu, voi käydä niin, että hän ei saa palveluja uudesta eikä vanhasta kotikunnasta. Palveluja ovat esimerkiksi asumispalvelu ja päihdehuolto.

Kotikunnan vaihtamisen voi perua maistraatissa. Perumisen jälkeen vanki saa palvelut vanhasta kotikunnasta.