Vangin ja tutkintavangin toimeentulotuki

Vangilla ja tutkintavangilla on oikeus toimeentulotukeen samalla tavoin kuin muillakin kansalaisilla. Toimeentulotukea voi saada, jos omat tulot ja varat eivät riitä elämiseen.

Lue tarkemmin toimeentulotuen myöntämisen perusteista täältä.

Kela vastaa perustoimeentulotuesta. Kotikunta vastaa täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta. Jos vangilla ei ole kotikuntaa, toimeentulotukea haetaan siitä kunnasta, jossa vankila on.

Tukea haetaan aina Kelan kautta. Kela voi siirtää tukihakemukseen kuntaan.

Tällä sivulla kerrotaan toimeentulotuesta vangin näkökulmasta.

Perustoimeentulotuki ja vangit

Kelan perustoimeentulotuessa on perusosa, joka kattaa jokapäiväiset menot. Lisäksi tukea voi saada muihin menoihin. Muita menoja ovat esimerkiksi silmälasit, asumiskulut ja muuttokulut sekä henkilöllisyystodistuksen hankkiminen.

Vankien kohdalla ei käytetä samaa perustoimeentulotuen perusosaa kuin vapaudessa olevien, koska vankila vastaa vangin ruoasta, asumisesta ja muista perusasioista. Jos vankila ei tarjoa kaikkia aterioita, vanki saa ateriakorvauksen. Ateriakorvausta ei lasketa vangin tuloiksi toimeentulotukilaskelmassa.

Kela katsoo, että vangin tai tutkintavangin vankilasta saama käyttöraha (48 euroa) on riittävä kanttiiniostoihin (puhelinkulut, hygieniatuotteet, muut kanttiiniostot). Jos sinulla on kanttiiniostoja enemmän kuin käyttörahan määrä ja haet tämän takia toimeentulotukea, hakemuksessa pitää kertoa tarkasti, mitä olet ostanut ja perustella, miksi nämä asiat ovat tarpeellisia.

Muita asioita, joihin vot hakea Kelan perustoimeentulotukea:

• Silmälasit. Kela voi antaa maksusitoumuksen silmälaseja varten. . Silmälasit hankitaan yleensä Kelan sopimusoptikolta. Kela voi kuitenkin hyväksyä optikon, jonka kanssa Risellä on sopimus. Silmälasihakemukseen tarvitaan silloin vankilan selvitys.

• Henkilöllisyystodistus, jos sitä ei ole ennestään. Myös henkilöllisyystodistuksen hankkimiseen liittyviin matka- ja valokuvakustannuksiin voi hakea toimeentulotukea

• Lapsen tapaamiseen liittyvät matkakulut. Nämä kulut maksetaan vain, jos lapsen tapaaminen perustuu elatussopimukseen, jonka kunta on vahvistanut, tai tuomioistuimen päätökseen.

• Asumismenot vankeuden aikana. Asumismenoihin, eli siviiliasunnon kuluihin, voi saada tukea vain lyhyen tuomion ajalta. Lyhyt tuomio on korkeintaan 6 kuukautta. Harkinnan mukaan Kela voi kuitenkin myöntää tukea vähän kuutta kuukautta pidemmälle ajalle, esimerkiksi jos vapautuminen tai koevapauteen pääsy on lähellä.

Vapautuessa asumismenot voidaan huomioida vankilasta vapautumiskuukauden alusta. Ennen valvottua koevapautta vangilla pitää olla asunto tiedossa. Tämän asuntovaatimuksen takia Kela voi huomioida asumismenoja jo kuukautta ennen koevapautta. Perustoimeentulotukea voi hakea myös takuuvuokraan, kotivakuutukseen ja muuttokustannuksiin.

Vaatteet kuuluvat toimeentulotuen perusosaan. Vaatteisiin Kela ei siis yleensä myönnä perustoimeentulotukea vangille. Kela voi kuitenkin tehdä poikkeuksen perustellusta syystä. Silloin vaatteita ja jalkineita varten voi saada toimeentulotukea korkeintaan 45. Päätöstä varten Kela arvioi vaatteiden tarpeellisuuden. Joskus vanki tarvitsee muita kuin vankilan vaatteita esimerkiksi poistumislupaa varten tai vankilan ulkopuolella tapahtuvaa kuntoutusta varten, tai vanhat vaatteet ovat käyttökelvottomia.

Kunnan täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki

Jos sinulla on menoja, jotka eivät kuulu perustoimeentulotukeen, voit hakea kunnasta täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea.

Täydentävää toimeentulotukea voidaan myöntää henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuviin menoihin, toimeentulon turvaamiseksi tai itsenäisen selviytymisen edistämiseksi.

Vanki voi hakea täydentävää toimeentulotukea esimerkiksi näihin asioihin:

• Matkakulut siviiliin. Matkan syy voi olla esimerkiksi siviiliasioiden hoitaminen, perheen luona käyminen tai pääsykokeet.
• Varastointikulut. Tällä tarkoitetaan kuluja, jotka syntyvät, jos vangin pitää vuokrata tavaroilleen ja muulle irtaimistolleen säilytyspaikka pitkäksi ajaksi.
• Vaatteet
• Huonekalujen ja kodinkoneiden hankinnat vapautuessa

Ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisen perusteesta kunta voi päättää itse. Sitä voidaan myöntää muun muassa tuen saajan aktivointia tukeviin toimintoihin, asumisen turvaamiseksi tai ylivelkaantumisesta tai taloudellisen tilanteen äkillisestä heikentymisestä johtuvien vaikeuksien helpottamiseksi.

Toimeentulotuen hakeminen

Vanki hakee aina toimeentulotukea Kelasta, Kelan lomakkeella.

Jos haet tukea asioihin, joista vastaa kunta, pyydä Kelaa siirtämään hakemus kotikuntaasi. Kirjoita pyyntö tukilomakkeen lisätietokohtaan.

Toimeentulotuen hakemukseen tarvitaan:

• Kelan hakemuslomake
• vankilan maksukortin tiliote tai tilikortti
• vankilan palkkalaskelma tai ansiokortti
• tiliotteet (siviilitiliote)
• selvitykset menoista (esimerkiksi lasku tai vapaamuotoinen selvitys)

Kela voi jättää huomioimatta tuloina pieniä avustuksia sukulaisilta. Avustus voi olla korkeintaan 50 euroa kuukaudessa.