Pöntöstä maisteriksi
Lue kuinka 10 vuotta reindeerspotting -elämää viettänyt Antti selvitti itsensä Hesburgerin vessan lattialta yliopistoon.
18-vuotias Antti retkottaa vessanpöntön päällä Hesburgerin miestenhuoneessa. Antti havahtuu, kun ovi reväistään auki. Hän kuulee, kuinka nainen alkaa kirkua.
”Mulla on värkit vielä kädessä ja olen ihan pihalla. Olin vetänyt yhtä tosi vahvaa lääkettä ja pudonnut sinne vessaan. Kun tarjoilija löysi mut, se pelästy kai tosissaan”, Antti kuvailee vessaepisodia runsas kymmenen vuotta sitten.
Antin omat muistikuvat tapahtumasta ovat hataria. Mutta tarina on tullut tutuksi kavereiden kertomana.
Ensisäikähdyksestään toivuttuaan tarjoilija huutaa soittavansa poliisit. Antin kaveri saa tämän vedetyksi ulos vessasta ja ylös jaloilleen.
”Kävelen jonon ohi tiskille. Sanon että, ’anteeksi neiti, saisinko yhden kana-aterian mukaan ennen kuin poliisit tulevat’.”
”Sanon myyjälle, että maksan lounassetelillä, jonka isä on minulle antanut. Vedän taskustani Paunun bussiaikataulun ja ojennan sen tytölle.”
”Myyjä kaikki muut katsovat, että poika on ihan katollaan. Itse olen täysin vakuuttunut, että Paunun aikataulu on iskän antama lounasseteli.”
Kaverit ehtivät hilata Antin Hesestä ulos ennen kuin poliisit tulivat.
”Kyllä mä tiesin, ettei mun olis pitänyt vetää kaikkea kamaa yhdellä kertaa. Mutta sellainen mä oon ollut aina. Kaikki tuubiin vaan heti suoraan.”
Viina vei junnu-urheilijan
Antin reindeerspotting -elämänvaihe päättyi kymmenen vuotta sitten. 21-vuotiaana Antti oli jo niin huonossa kunnossa, että hän hakeutui itse hoitoon.
Hoitoon hakeutumista edelsi lähes kymmenen vuoden päihdeputki. Vielä 11-vuotiaana Antti oli lahjakas junioriurheilija. Hän pelasi muun muassa jääkiekkoa sm-liigassa.
”Urheilu oli mulle tuolloin pakokeino pahasta olosta. Mutta kun 12-vuotiaana löysin viinan, niin v***u, urheilu ei kiinnostanut enää yhtään.”
”Ritsattiin (=varastaa) viinaa. Kaverin faija oli aika kova doku ja siltä oli helppo ritsata. Me duunattiin itse kotiviiniä ja myytiinkin sitä”, Antti muistelee päihdeuransa alkutaivalta pienessä maalaiskaupungissa.
Huumet toivat sisäisen Bahaman
Alkoholi ei erityisemmin kiehtonut Anttia.
”Huumeet tuli kuvioihin heti kun sain niitä käsiini.”
Antti kertoo pienestä pitäen vetäneensä ja hankkineensa kamaa erittäin päämäärätietoisesti.
”Mitään muuta asiaa ole tehnyt niin tosissani enkä minkään muun asian eteen ole ollut valmis tekemään niin paljon töitä.”
”Jo hyvin varhain aloin etsiä oikeanlaisia ihmisiä, jotta saisin huumeita. Pikkukaupungissa se ei ollut helppoa, ja vaati nuorelta pojalta aika kylmää touhua. Mutta onnistuin. Hain aineita jopa Helsingistä asti.”
”Kun on rikkinäinen sielu ja paha olo kuten mulla, niin huumeet tuovat sellaisen sisäisen Bahama -saariefektin, että kaikki tuntuu niin v***n hyvältä. Olin elävä kuollut kun olin selvin päin ja elossa vain kun olin vetänyt.”
”Ne blossit vaan toimi mulla yksinkertaisesti niin hyvin. Myöhemmin myös kaikki muutkin aineet, koska pelkät blossit eivät riittäneet.”
”Mutta ongelma on siinä, että huumeet ovat niin hyviä, että ne ovat vaarallisia.”
Opo nauroi päin naamaa
Huumeiden käyttö ei estänyt Anttia käymästä koulua. Oikeastaan päinvastoin.
”Koulunkäynti oli mulle koko ajan kulissina. Ja jos ei tee yhtään mitään, niin muut tajuu tyypin olevan narkki. Feidasin itselleni ja muille, että en ole narkki. Yläaste meni kyllä mulla ihan päin v***ua.”
Yläasteen yhdeksännellä luokalla opo nauroi Antille päin naamaa, kun tämä kysyi häneltä lukion pääsyn keskiarvorajoja. Opo sanoi Antin päätyvän enemmin vankilaan kuin lukioon.
Koulupsykologi sen sijaan ehdotti Antille aikuislukiota ja siellä suoritettavaa kymppiluokkaa.
”Se varmaan tajus, että en ole tyhmä.”
Piriä vanhojen starojen kanssa
Antti meni lukioon. Ylioppilastutkinnon hän sai suoritetuksi parikymppisenä.
”Vedin koko ajan ja kyllähän se käyttö alkoi olla aika lapasesta lähtenyttä. Mutta yhtenä syksynä masennuin ja törmäsin parivaljakkoon, johon mun ei olisi kannattanut tutustua. Aloin vetää piriä vanhojen starojen kaa.”
”Sit rupesin välittämästä miten tässä käy.”
Antin perhe ei vielä tuolloin tiennyt pojan huumeiden käytöstä.
”Olin onnistunut kusettamaan niin perhettä kuin poliisia. En ollut jäänyt mistään kiinni.”
Pirisyksynsä joulukuussa Antti alkoi olla niin huonossa kunnossa, että äiti huolestui. Äiti ihmetteli perhetuttulääkärille, miksi poika vain laihtui ja oli kummallinen.
”Tuttu lääkäri sanoi, että poikas vetää amfetamiinia. Mutsi ratsas mun huoneen ja löysi sieltä käytettyjen värkkien pussin. Niitä oli niin v***sti, kun en ollut jaksanut jemmata.”
Vierotus tuntui vankilalta
Äiti sai pakotetuksi poikansa hoitoon.
”Eka mielisairaalaan, sitten katkolle ja sitten kuntoutuslaitokseen hevonv***uun. Se oli ihan p***stä. Työntekijätkin olivat ihan pellejä kaikki enkä saanut mitään apua niiltä. Mä koin, että se oli mun vankilareissu.”
18-vuotias Antti alkoi haaveilla tavallisesta elämästä.
”Hakeuduin mun entisten luokkakavereiden joukkoon ja ajattelin, että jos kävis vain dokailemassa viikonloppuisin ja olisi niin kuin muutkin nuoret. Mutta ei siitä tullut yhtään mitään.”
Vertaiset auttoivat kuiville
Kesti vielä kolme vuotta ennen kuin Antti alkoi vakavissaan harkita huumeiden käytön lopettamista.
”Elossa oleminen oli pelkää helvettiä. Kun heräsin, halusin heti nukahtaa. Ajauduin hengelliseen vararikkoon. Pää oli ihan muusina. Tiesin, että en enää pysty hoitamaan mitään ja musta tulee uusavuton.”
”Aloin epäillä, että huumeet ei sovi mulle. Tulin tulokseen, että ei elämä voi olla tällaista.”
Antti hakeutui itse hoitoon. Ensin tee se itse -katkolle perheen kesämökille, sitten avohoitoon.
”Mutsin kanssa duunattiin katko landella. Kiitos siitä äidille.”
Katkon jälkeen Antti meni hoitopaikkaan, jossa työskenteli henkilöitä, joilla oli itsellään huumetausta.
”Tiesin, että se oli ainoa, joka futais. Siinä on vetovoimaa, kun tietää, jengi on lopettanut vetämisen ja ne hymyilee. Ammattilaispelleistä ei ollut siihen mennessä ollut mitään hyötyä.”
Antti kävi Nimettömissä Narkomaaneissa, NA:ssa ja alkoi rakentaa uutta elämäänsä.
”Aloin pelata uudestaan tennistä ja sain elämästä taas jotenkuten kiinni. Harkitsin tenniksestä tai liikunnasta jopa ammattia, mutta ei se kiinnostanut riittävästi.”
Tunnevammasta ei pääse eroon
Päihteistä päästyään Antti kokeili myös perhe-elämää.
”Alettiin käydä muutamien entisten veturien kanssa tanssimestoissa. Oli hyvä blyymi. Mun ei tarvinnut jönglöörata niiden kavereiden kanssa.”
”Vedettiin taas kerran kokista, ja kyllähän se mun tuleva vaimokin siinä stiigas vieressä, että mitä porukkaa noi tollaset on, kun kaikki on selvin päin. Kun sitten kerroin taustoistamme, se sano arvanneensakin, että ei noi kyllä mitään kuoropoikia ole ja on ne vetänyt muutakin kuin pulkkaa mäessä.”
”Avioliitto vei mua huikeasti eteenpäin, vaikka se ei kestänytkään.”
Antin toinenkin avioliitto päättyi eroon.
”Kummatkin vaimoni ovat olleet aivan ihania! Jollain alueella on jotain vaan hajonnut niin paljon, että suhteet eivät onnistu. Mun tunnelämäni on rikkoutunut eikä se hevin parane. Sen hyväksyminen on vaikeaa.”
”Nimettömät Narkomaanit on ainoa paikka, jossa mun sydän on heti kotona ja siellä pystyn olemaan rehellinen. Sen ulkopuolella mulla ei ole juurikaan muita läheisiä kuin vaimoni, perhe ja yksi opiskelukaveri.”
Maisteriksi kolmessa vuodessa
Antti alkoi opiskella avoimessa yliopistossa. Samalla hän työskenteli liikunta-avustajana koulussa.
”Yksi kiva naisope sanoi kerran mulle, että kyllä sun kannattaa hakea sijaiseksi, saat enemmän fyrkkaa. Niin tein ja sain sijaisuuksia.”
”Oli aika jännää olla peruskoulun opettaja näillä taustoistoilla. Mutta olin siinä hommassa kuitenkin ihan hyvä.”
Antti kertoo pelänneensä tuohon aikaan yhteiskuntaa ja työelämää.
”Epäilin, että pystynkö oikeasti työntekoon.”
Parin vuoden avoimessa yliopistossa opiskelun jälkeen Antti pääsi Tampereen yliopistoon. Edelleen häntä pelotti armottomasti.
”Pelotti se opiskelu näillä taustoilla niin s******sti. Pelkäsin, että en pysty kuitenkaan opiskelemaan. Isä auttoi ja kannusti kovasti. Hän sanoi, että kun alkuun pääset minun ei tarvitse kun pidätellä sua henkseleistä. Ja niinhän siinä kävi.”
”Yliopistossa aloin saada niitä kymppejä, joita en ollut koskaan aikaisemmin saanut. Tajusin, että nyt keskitän omat voimavarani oikein.”
Antti luki itsensä maisteriksi kolmessa vuodessa. Hän pääsi kansainväliseen maisteriohjelmaan, johon kuului opintojaksoja Euroopan eri yliopistoissa.
Kirurgi esikuvana
Valmistuttuaan Antti sai työpaikan.
”Tänä päivänä osaan jo olla todella onnellinen työstäni, se linkittää mut elämään ja yhteiskuntaan. Nautin työelämän haasteista kybällä ja työ on minulle tosi tärkeää.”
”Aikaisemmin mulla ei ollut itseluottamusta, mutta nyt olen onnistumisteni kautta saanut hyvän itseluottamuksen.”
Kun Antti menee puku päällä neuvotteluihin vaikkapa virkamiesten luokse, kukaan ei yleensä aavista, että kokouspöydän ääressä istuu entinen huumeidenkäyttäjä.
”Mut jos mä nostan puvun hihaa, ne tajuu ja kysyy, onks mulla kokemusta. Yleensä vastaan, että joo.”
Antti ei halua esiintyä nimellään vaikka tietää hyvin, että useimmat tätäkin juttua lukevat tunnistavat hänet.
”Pelkään, että liian monet löytäisivät mut netistä, jos esiintyisin nimelläni. Tämä on kuitenkin niin henkilökohtaista. Haluan pitää kaikki ovet auki ja toivon joskus tulevaisuudessa pääseväni kansainväliselle uralle.”
”Olen ajatellut, että tulen kaapista ulos sitten kun olen menestynyt yhtä hyvin kuin se yksi Hesarin Kuukausiliitteessä esiintynyt kirurgi, joka v***u luki itsensä lääkäriksi vaikka oli alunperin vankilakundi. Tommoset tyypit on mun esikuvia.”
Kuva: Unsplash